Lukuisia yhdistyksemme ravitsemusasiantuntijoita haastatellaan useinkin eri medioissa. Monilla ammattilaisillamme on myös erityisosaamisen alueita. Ravitsemus liittyy hyvin oleellisena osana terveyteemme ja hyvinvointiimme. Kokosimme kolmelta Suomen Ravintoterapiayhdistys ry:n ammattilaisjäseneltä linkkejä juttuihin, joissa he ovat tänä vuonna olleet esillä eri medioissa. Diplomiravintoneuvoja Solja

Tunnistatko nälän eri lajit?
Syöminen ei liity pelkästään fysiologiseen tarpeeseen saada ruokaa, josta ihminen saa kehonsa tarvitsemat ravintoaineet ja energian. Syömiseen liittyvät myös sosiaalinen kanssakäyminen, mielihyvä ja tunteet. Mitä jos tunteet ottavatkin vallan syömisestä ja käytät syömistä jatkuvasti esimerkiksi lievittämään ahdistuneisuutta, masentuneisuutta tai jännittyneisyyttä?

Hellejuomavinkkejä
Lämpö on kivaa, mutta jatkuvat helteet tuovat myös haasteita jaksamiselle. Tätä kirjoitettaessa sääennusteet lupaavat suureen osaan Suomea vielä useita päiviä jatkuvaa lämmintä ilmaa. Miten pysyä hyvin nesteytettynä ja miten jaksaa nauttia kesästä kun on kuuma? Jokainen tietenkin tiedostaa että pitää

FLT ravintovalmentaja Liisi Hirva: “Mieli vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiimme.”
Niin kauan kun muistan, olen ollut kiinnostunut ravinnosta ja terveyteen liittyvistä asioista. Olen toiminut myös luontaistuotekauppiaana ja työskennellyt muutenkin paljon luontaistuotteiden parissa. 2000-luvun alussa alkoi kyteä ajatus opiskella alaa laajemminki. Aloitin vuonna 2004 opinnot terveysopisto Saluksessa, josta valmistuin ensin ravintoneuvojaksi

Maili Lepola, hammaslääkäristä funktionaalisen lääketieteen huippuasiantuntijaksi
Maili Lepola toimii mm. yhtenä Suomen Ravintoterapiayhdistys ry:n pääyhteistyökumppaneista, Terveysopisto Saluksen opettajana. Hän on ensimmäinen suomalainen ja toistaiseksi ainoa The Institute for Functional Medicine Certified Practitioner, IFMCP, eli on suorittanut hyväksytysti IFMCP sertifiointiin vaadittavat opinnot, potilastyöt sekä tentit 2015. Euroopassa

Hanna Huttunen, fibromyalgian selättänyt ravintoterapeutti
Diplomiravintoterapeutti Hanna Huttunen tekee työtään suurella sydämellä sekä Suomessa Helsingissä, että Espanjan auringon alla Fuengirolassa. Kuten monilla muillakin alamme ammattilaisilla, hänelläkin taustalla on omien vaikeiden terveysongelmien selättäminen ravitsemuksen keinoin. Iho-ongelmat selättyivät, mutta niin selättyi Hannan yllätykseksi myös fibromyalgia! Tieni ravintoterapeutiksi

Ravintoterapeutti Nina Saine kertoo työstään
Tänä vuonna yhdistyksemme haluaa tuoda entistä enemmän esille ammattia harjoittavien yhdistyksemme jäsenten työskentelyä ja osaamista. Haluamme kertoa missä kaikessa voimme olla avuksi ihmisille heidän pyrkimyksissään kohti parempaa terveyttä ja hyvinvointia. Nina Saine on diplomiravintoterapeutti, joka toimii Suomen Ravintoterapiayhdistys ry:n puheenjohtajana

Ravintoterapeutti Susa Hanyi löysi mielenkiintoisen uran
Tänä vuonna Suomen Ravintoterapiayhdistys ry haluaa kertoa jäsenistään, osaamisestamme ja siitä miten teemme työtämme pyrkiäksemme edistämään hyvinvointiasi. Susa Hanyi on tuttu monille lääkäreille ja ravitsemuksen ammattilaisille Suomessa, sillä hän työskentelee funktionaalisten laboratoriotestien parissa. Matkani funktionaalisten testien pariin Olen Susa Hanyi,

Terveysopisto Salus – Ravitsemuskoulutuksen pioneeri Suomessa
Yleistä Terveysopisto Salus on Suomen vanhin yksityinen ravintoneuvoja- ja terapeuttikoulutukseen erikoistunut oppilaitos. Se on tarjonnut ammattiin valmistavaa ravitsemuskoulutusta jo yli 20 vuoden ajan. Tällä hetkellä se tarjoaa sisällöllisesti alansa laajimman ja kattavimman viikonloppuopiskeluna suoritettavan koulutusohjelman Suomessa. Saluksessa toimii yli kymmenen

Kurpitsaiset reseptit vuodenvaihteen kokkailuun
Nämä kehoa ja mieltä lämmittävät reseptit on suunnitellut Solja Kemppi, viittä vaille valmis ravintoterapeutti Lahdesta. Hän tekee Lahdessa ja Helsingissä asiakasvastaanottotyötä sekä luennoi mielellään ravinnon vaikutuksista terveyteen. Solja kiinnostui ruoan vaikutuksista hyvinvointiin kun superfoodit tulivat Suomeen vuosikymmen sitten. Niitä esitelleet