Kerää kevään ensimmäisiä villivihanneksia ja tee niistä herkullinen täysvegaani nokkospesto.
Villiyrttien voimaa – Nokkospesto

Kerää kevään ensimmäisiä villivihanneksia ja tee niistä herkullinen täysvegaani nokkospesto.
Useimmille ihmisille vuodessa on kaksi merkityksellistä ajankohtaa, jolloin ajatellaan terveellisempiä valintoja ruokavalion suhteen. Ensimmäinen niistä on tammikuu ja toinen sijoittuu kesälomien jälkeen, kun lomakilot halutaan karistaa. Vain maanantait ylittävät uudenvuodenlupausten tekijöiden määrän. Aina on se seuraava mahdollinen maanantai, jolloin
Endometrioosi eli kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti on yleinen sairaus: arvion mukaan 6-10% hedelmällisessä iässä olevista naisista sairastaa sitä. Minä olen yksi heistä, ja sen vuoksi endopotilaiden auttaminen on minulle tärkeää ja mielekästä. Tein sekä vyöhyke- että ravintoterapiaopinnoissani lopputyöt kyseisestä aiheesta. Molemmissa tapauksissa
Pikkuruiset siemenet ovat varsinaisia terveyspommeja. Siemenet ovat oiva terveellisen rasvan, todella monien vitamiinien ja kivennäisaineiden sekä antioksidanttien lähde — ja vatsa tykkää, koska siemenissä on paljon kuitua. Kuitu lisää kylläisyyden tunnetta ja edistää suolen toimintaa. Siemenet sopivat erinomaisesti myös rikastuttamaan kasvissyöjien ja vegaanien ruokavaliota,
Huomaan usein työssäni ravintoneuvojana sekä joogaopettajana, kuinka etenkin meihin suomalaisiin on iskostunut kaksi vaihdetta: viitosvaihde ja peruutusvaihde. Eli mennään täysillä tai peruutetaan lujaa. Usein tämä kaava toistuu monen epäonnistuneen elämäntapamuutoksen taustalla. Alussa lähdetään moottoritielle suurella vauhdilla, koko moottoritie tyhjänä. Jokusen
Alkukesä on yllättänyt aikaiset lomailijat kuumuudellaan. Helle hellii ja aurinko porottaa. Lämpötila nousee nousemistaan. Helteellä on hyvä pitää keho ja mieli nesteytettynä. Kyllä, nestehukka voi vaikuttaa jopa mieleen ja ajatustoimintaan! Limsoihin tai edes hedelmämehuihin on turha sortua kun tarjolla on
C.S. Lewisin kirjasarjassa ”Narnian Tarinat”, Narnia on taianomainen fantasiamaailma, johon pääsee vaatekaapista. Seikkailu tähän fantasiamaailmaan on täynnä uutta ja ihmeellistä, kaikenlaista merkityksellistä ja myös suuria tunteita. Lisäksi Narniaan tupsahtajalla on aina edessään jokin missio ja tehtävä. Vähän kuten työssään
Diplomiravintoterapeutti ja Nordic Clinicin edustaja Susa Hanyi kertoo, miten löysi perheensä terveyshaasteisiin apua funktionaalisesta lääketieteestä sekä miten Nordic Clinic voi auttaa erilaisten terveyteen liittyvien pulmien ratkomisessa: Jonkin aikaa sitten saimme kuunnella Terveyssummitin asiantuntijoiden jakamaa tietoa monilta tärkeiltä terveyden ja hyvinvoinnin
Lämpimän kevätauringon helliessä on aika laittaa talvivaatteet varastoon ja tehdä kevätsiivous. Myös ruokatottumuksia on hyvä pölyttää ja tarkastella, olisiko muutoksille tarvetta. Jos talven jälkeen kesähameen tai puvun takin nappi kiristää, pienistäkin muutoksista on hyötyä, jotta vaatteet saa taas mahtumaan eikä
Elviira Krebber on Tampereella asuva mutta myös kansainvälisesti vaikuttava diplomiravintoneuvoja, kirjailija ja bloggaaja joka on erikoistunut vähähiilihydraattisiin ja ketogeenisiin ruokavalioihin. Hän itse sekä monet hänen lukijansa ovat saaneet apua terveysongelmien kukistamiseen juuri ketogeenisesta tai muuten vähähiilihydraattisesta, puhtaita ja käsittelemättömiä aineksia