Lämpö on kivaa, mutta jatkuvat helteet tuovat myös haasteita jaksamiselle. Tätä kirjoitettaessa sääennusteet lupaavat suureen osaan Suomea vielä useita päiviä jatkuvaa lämmintä ilmaa. Miten pysyä hyvin nesteytettynä ja miten jaksaa nauttia kesästä kun on kuuma?

Jokainen tietenkin tiedostaa että pitää juoda tarpeeksi. On myös hyvä koittaa järjestää menemisensä ja tekemisensä sen mukaan ettei tarvitsisi liikkua ja touhuta paljon juuri kaikkein kuumimpaan aikaan päivästä. Ne hieman viileämmät tunnit aamusta ja illasta ovat usein parasta aikaa tehdä ja touhuta. Huomioithan kuumuuden myös työssäsi. Sinulla on oikeus useampiin taukoihin jos työtila on erityisen lämmin.

Ei ole välttämättä paras mahdollinen ajatus juoda pelkkää vettä pitääkseen itsensä nesteytettynä. Isojen vesimäärien juominen ajaa kehosta ulos sen tarvitsemia tärkeitä elektrolyyttejä. Varsinkin jos helteellä ei oikein ruoka meinaa maistua, saatat jäädä vaille riittävää suolaa ja muita elektrolyyttejä, jotka auttavat nesteytymisessä ja kehon nestepintojen tasaamisessa. Suolan suhteen on toki tarkkailtava ettei sitä saa liikaa. Merkkinä liiallisesta suolan käytöstä voi mm. ilmetä verenpaineen kohoamista ja nesteturvotusta. Suolan sisältämän natriumin lisäksi tarvitset myös kaliumia, jota saat mm. kasviksista, hedelmistä ja marjoista. Natrium ja kalium on tärkeä elimistön toimintapari nimenomaan nesteytymisessä ja eri nestepintojen tasaamisessa kehossa. Vettä voi olla kehossa eri paikoissa: Verenkiertojärjestelmässä eli sydämessä ja verisuonissa, eri onteloissa kuten silmissä, virtsarakossa, aivokammioissa ja selkäytimessä, solujen sisäpuolella ja solunulkoisissa tiloissa kudoksissa.

Ruoan suhteen on siis hyvä syödä kohtuullisesti jotakin suolaista ja sisällyttää ravintoon riittävästi tuoreruokaa ja kasviksia. Jos ravinnossasi on mukana myös mm. pähkinöitä, siemeniä ja täysjyväviljaa, se lisää myös virkeyden ja jaksamisen kannalta tärkeiden kivennäisaineiden kuten magnesiumin saantia.

Mitä nestepitoista helteellä voisi nauttia veden lisäksi?

Yksinkertaisen juoman saa mm. lisäämällä litraan vettä puoli teelusikallista luonnonsuolaa kuten puhdistamatonta merisuolaa tai ruususuolaa ja puristamalla joukkoon yhden luomusitruunan mehun. Suola takaa natriumin saantia ja sitruunamehu kaliumin saantia. Lisäksi sitruunamehu peittää liiallista suolan makua.
Liikunnan yhteydessä tästä juomasta saa myös oivan palautusjuoman lisäämällä siihen pari rkl ravintorikasta ja maukasta kookossokeria.

Juomista erityisen elektrolyyttipitoinen ihan luonnostaan on nykyään jo helposti Suomestakin saatava kookosvesi. Kaikki eivät pidä sen mausta, mutta sitä voi sekoittaa esim. itse puristettuihin mehuihin tai käyttää smoothiepohjana. Luontaistuotekaupasta kannattaa myös kysellä erilaisia elektrolyyttipitoisia juomatiivisteitä ja muitakin vinkkejä kesän janojuomiksi.

Myös ruoka voi olla nestepitoista. Helteellä maistuvat esimerkiksi kylmät raakakeitot kuten espanjalainen gazpacho, joka on helppo valmistaa monitoimikoneella käyttämällä leikkuuterää. Pilkot vain pari tomaattia, pätkän kurkkua, paprikaa ja tuoreita yrttejä kuten basilikaa koneella pieneksi hakkelukseksi ja lisäät joukkoon yrttisuolaa, puristetun valkosipulinkynnen ja lorauksen hyvälaatuista neitsytoliiviöljyä. Myös mm. porkkanasta, kurkusta, valkosipulinkynnestä ja varsiselleristä tehty ja pippurilla, suolalla, chilillä ja kookosmaidolla ryyditetty raakasosekeitto on herkullista. Sen voi valmistaa kätevästi blenderissä ja joukkoon kannattaa laittaa myös vastapuristettua sitruuna- tai limemehua.

Kokeile myös raikasta marjasmoothia kesän tuoreista marjoista soseuttamalla blenderissä pari desiä marjoja, muutaman jääpalan, pari desiä kookosvettä, pätkän kurkkua ja yhden omenan. Lisäraikkautta saat muutamasta lehdestä tuoretta minttua.

Pari varoituksen sanaa:

Maltahan syödä ja juoda helteelläkin riittävästi! Nestehukan ensimmäisiä merkkejä voi olla huono keskittymiskyky, päänsäryt ja nuutunut olo. Jos olo pahenee ja alkaa esiintymään myös mm. pahoinvointia, kannattaa soittaa päivystykseen ja kysyä neuvoa.

Jos helle on päässyt yllättämään, joskus jopa ihan terveitä työikäisiä tarvitsee hoitaa nesteyttämällä suonensisäisesti jos juominen ja syöminen on unohtunut ja jos on mm. liikuttu ja rasitettu kehoa yli sen sietokyvyn. Pienillä lapsilla, vanhuksilla, heikkokuntoisilla ja niillä joilla on erilaisia kroonisia sairauksia kynnys hakeutua tarvittaessa lääkärin hoitoon on hyvä olla riittävän matala.

Kesällä saattaa tehdä mieli juoda jatkuvasti erilaisia sokeri- tai lisäainepitoisia kaupallisia juomia, mutta on suositeltavaa jättää ne erikoistilaisuuksiin eikä pitää päivittäisiä janojuomina. Pidäthän myös kahvin ja alkoholin kulutuksesi maltillisena, samoin hiilihapotettujen vesien juonnin. Hiilihapotetut virvoitusjuomat ja vedet rasittavat liiallisesti käytettynä turhaan elimistön happoemäsjärjestelmää.

Nautitaan kesästä!

Kesä ei ole Suomessa pitkä, mutta kohtuullinen auringossa oleilu auttaa mm. tuottamaan riittävästi D-vitamiinia suoraan iholta. Voi olla silti hyvä idea mittauttaa tarvittaessa D-vitamiinitasonsa myöhemmin syksyllä, sillä näillä leveysasteilla emme saa pelkästä auringosta ympäri vuoden riittävästi D-vitamiinia.

Uiminen ja luonnossa oleilu tekee kesällä hyvää niin sielulle kuin ruumiille. Pitkin kesää ja varsinkin elokuussa saamme myös ihanaa tuoretta satoa metsästä, puutarhoista ja kasvimailta. Alkusyksystä kaupat pullistelevat sadosta. Nyt ja lähiviikkoina on siis kenties ihan parasta mahdollista aikaa vuodesta huolehtia ravitsemuksestamme ja hyvinvoinnistamme, jotta jaksamme taas läpi talven!

Hellejuomavinkkejä
Merkitty: