Ihminen on todella sopeutuvainen olento ravintonsa suhteen. On todella monia eri tapoja syödä ja planeettamme ruokakulttuurit ovat rikkaita ja lukuisia. Toiselle näyttää sopivan tietty tapa syödä, toiselle toinen ja kolmas voi syödä suunnilleen mitä vain. Kestämme joitain aikoja, joskus hyvin pitkäänkin myös meille ei niin optimaalista syömistä, mutta jossain vaiheessa kroppa alkaa ilmoittaa erilaisin oirein, että nyt riittäisi, saisiko vähän terveellisempää juuri minulle sopivaa ja laadukkaampaa sapuskaa, kiitos.

Myös stressi, sairaudet ja erilaiset geneettiset ja muunlaiset rasitustekijät vaikuttavat siihen, miksi monet joutuvat kamppailemaan löytääkseen itselleen sopivat tavat syödä. On myös monia asioita, kuten väsymys, ihottumat, epämääräiset särkyilyt, mielialan heittelemiset ja sairastumiset, joita emme välttämättä osaa yhdistää ravitsemukseemme, mutta jotka kuitenkin ainakin osaltaan voivat liittyä syömisiimme.

On tavallista tuntea erilaisia vatsaoireita, kuten vatsan turpoamista, närästystä, ähkyn tunnetta syömisistä, ilmavaivoja, ummetusta, ripulia ja mahakipuja, röyhtäilyä. Nämä ovat monille meistä niin jokapäiväisiä oireita että pidämme niitä lähestulkoon jo normaaleina. Kaikkeen tottuu, kunnes oireet käyvät kovemmiksi ja alkavat manifestoitua muuallakin kropassa.

Jo ennen tätä vaihetta saattaisit haluta kokeilla yhdistelysääntöä. Mikä se on?

Yhdistelysäännössä tärkkelyspitoiset ruoka-aineet syödään eri aterialla kuin proteiinipitoiset. Tämä perustuu siihen että tärkkelyksen ja proteiinin ruoansulatukselle on hieman erilaiset otolliset olosuhteet, jotka eivät aina niin hyvin käy mahasuolikanavassa yksiin. Proteiini voi siis sulaa helpommin kasvisten ja rasvan kanssa kuin että siihen lisättäisiin myös tärkkelystä joukkoon. Samoin tärkkelys voi sulaa paremmin ilman proteiinin läsnäoloa mm. kasvisten kanssa.

Proteiinipitoisia ruoka-aineita: Liha, kala, kananmuna, maitotuotteet, linnut, merenelävät, kasviperäisistä mm. pavut, linssit ja herneet. Siemenissä ja pähkinöissä on sekä rasvaa, tärkkelystä, että proteiineja, mutta tavallisimmin ne sopivat sekä proteiiniaterioille, että tärkkelysaterioille varsinkin jos ne on liotettu ensin yön yli runsaassa vedessä, joka tekee ne helpommin sulaviksi ja suolistoystävällisemmiksi.

Tärkkelyspitoisia ruoka-aineita: Viljat, riisi, peruna, juurekset.

Esimerkkejä proteiiniaterioista:

-Vihersalaattia oliiviöljyllä, kourallinen siemeniä salaatissa, paistettua kanaa tai lohta, höyrytettyjä kasviksia
-Yksi porkkana raastettuna, kolmen munan sipulimunakas
-Linssikeitto, jossa linssejä, sipulia, paprikaa, valkosipulia, suolaa, pippuria, paseerattua tomaattia, oliiviöljyä ja vettä

Esimerkkejä tärkkelysaterioista:
-Täysjyväpuuro, jossa myös pari dl marjoja ja 2 rkl pellavansiemeniä (kuitulähteiksi käy myös mm. chian siemenet, liotetut pähkinät ja siemenet, psyllium, omenapektiini, marjarouheet tai akaasiakuitu)
-Riisiä kasvistomaattikastikkeen, vihersalaatin ja raasteen kera
-Smoothie, jossa ainesosina keitettyä porkkanaa, marjoja, liotettuja pähkinöitä, psylliumia ja vettä

Tärkkelysateriat saattavat unettaa, joten monet sijoittavat ne iltaan päivän viimeiseksi ateriaksi. Moni tosin kokee hyötyvänsä tärkkelyspitoisesta välipalasta myös urheilusuorituksen yhteydessä varsinkin jos liikunta on kovatehoista. Henkilöillä joilla ei ole liikapainoa tai joilla on alipainoa on tärkeä sisällyttää ruokavalioonsa aterioita joilla on sekä tärkkelystä, että rasvaa.

Apua myös painonhallintaan?

Sokerittomat ja vähän tärkkelystä sisältävät vähähiilihydraattiset ateriat on myös liitetty painonhallintaan. VHH eli vähähiilihydraattisuus on auttanut monia voimaan paremmin ja pudottamaan painoa. Sen etuna on se, että ei tarvitse kärsiä nälästä vaan voi syödä runsaasti ja tukevasti. VHH-ruokavaliossa runsaat kasvikset ja riittävä määrä proteiinia ja rasvaa auttavat pitämään kylläisenä pitkään. Kaikkien aterioiden ei kuitenkaan tarvitse olla vähähiilihydraattisia, vaan mikäli tärkkelysaterialla on vain vähän tai ei juuri lainkaan rasvaa, tämäkin voi edistää painonhallintaa. Yhdistelysäännössä voi siis olla kaksi osaa:

1. Proteiinin ja tärkkelyksen pitäminen eri aterioilla voi edistää ruoansulatusta ja ehkäistä vatsavaivoja
2. Rasvan pitäminen vähäisenä tärkkelysaterian yhteydessä edistää painonhallintaa siinä missä vähähiilihydraattisetkin ateriat

Kuten todettu, on monia tapoja syödä ja yhdistelysääntö on yksi mahdollinen asia, jota voi kokeilla. Sitä voi kokeilunsa jälkeen alkaa noudattamaan jos se tuntuu sopivan sinulle. Kun kokeilee erilaisia ruokavalioita, on tärkeä osata kuunnella kehoa. Käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen. Yhteystietoja löydät mm. seuraavasta linkistä: http://suomenravintoterapia.fi/asiantuntijat/

Yhdistelysäännöstä apua vatsavaivoihin?
Merkitty: