Useimmat meistä ovat kasvaneet ajattelemaan, että hyvässä ravitsemuksessa on kyse lähinnä oikeiden
ruoka-aineiden valinnasta. Täydennämme kenties kokonaisuutta sopivilla ravintolisillä ja pohdimme ehkä
myös optimaalisia ruoka-aikoja ja -määriä. Yhtä kaikki, kun ajattelemme ravitsemusta, keskitymme
useimmiten siihen, mitä on itsemme ulkopuolella. Kaikella edellä mainitulla on totta kai valtava merkitys,
mutta se mitä syömme, on vain yksi osa hyvän ravitsemuksen monimutkaista prosessia.
Oikeisiin ruokavalintoihin keskittyessä usein huomiotta jää, että jokainen syöjä tuo lautasensa lisäksi
ruokapöytään myös oman sisäisen maailmansa – kaikki ruokaan ja syömiseen liittyvät ajatukset, tunteet,
uskomukset ja odotukset. Jokaisessa syömistilanteessa on toisin sanoen vahvasti läsnä ruokasuhteemme.
Juuri tästä tärkeästä, mutta yleensä pimentoon jäävästä ravitsemuksen osa-alueesta syömisen psykologia
on kiinnostunut. Se, millainen ruokasuhde meillä on, vaikuttaa nimittäin olennaisesti esim. ruokahalun
säätelyyn, ravinnon imeytymiseen ja aineenvaihduntaamme.
Huoli, syyllisyys ja huono omatunto syömisestä
Aikamme terveys- ja ravitsemuspuhetta leimaa huoli. Huolen synnyttämisen tarkoitusperät ovat usein
jalot – pyrkimys saada ihmiset tekemään terveyttä edistäviä valintoja. Syömisen psykologian
näkökulmasta vaikutukset ovat kuitenkin usein päinvastaiset, jopa vahingolliset – syyllisyys ja huono
omatunto.
Moni meistä syö tuntien syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa syystä tai toisesta. Yksi yleisimmistä
lauseista, joita kuulen niin vastaanotollani kuin tavallisissa arkisissa kohtaamisissakin, joissa puhe
kääntyy ruokaan, on: ”Minun ei pitäisi syödä (niin paljon) sokeria.” Ajattelemme sokeria, puhumme
sokerista, syömme sokeria – valtavalla syyllisyydellä ja huonolla omallatunnolla. Sokerin haitallisista
vaikutuksista on puhuttu runsaasti viime vuosina, ja vaikutamme sisäistäneen ne hyvin. Olemme ehkä
kuulleet liiallisen sokerin voivan esimerkiksi muokata suoliston bakteerikantaa epäsuotuisaan suuntaan
aiheuttaen monenkirjavia oireita. Emme ole voineet välttyä väitteeltä sokerin lihottavuudesta, ja yhtä lailla
monella saattaa olla omakohtaisia kokemuksia siitä, miten sokerin syöminen tuntuu vain lisäävän
makeanhimoa entisestään.
Toisaalta juuri se, millaisia ajatuksia, tunteita, uskomuksia ja odotuksia meillä on sokeriin – tai mihin
tahansa ruokaan – liittyen vaikuttaa merkittävästi siihen, millainen vaikutus sillä on kehossamme.
Avainrooli tässä on hermostolla ja stressireaktiolla.
Ruokasuhde sisäisenä stressitekijänä
Miellämme stressitekijöiksi usein ulkoisia asioita kuten sodanuhka, epävarma taloustilanne tai
parisuhdekriisi. Se, millainen suhde meillä on ruokaan, voi kuitenkin olla hyvin merkittävä sisäinen
stressitekijä, joka ylläpitää kroonista hälytystilaa elimistössämme. Aivomme nimittäin tulkitsevat ruokaa
ja syömistä kohtaan tunnetun huolen, syyllisyyden ja huonon omantunnon todelliseksi uhaksi, joka saa
sympaattisen hermostomme aktivoitumaan. Tämä tarkoittaa stressireaktiota. Stressi ei ole vain levottomina laukkaavia ajatuksia tai hermostuksen tunteita vaan kokonaisvaltainen hormonaalis-hermostollis-aineenvaihdunnallinen reaktio, joka vaikuttaa kaikkeen elimistössämme.
Nimenomaan stressi heikentää ruoansulatuksen toimintaa ja vaikuttaa häiritsevästi mm. suoliston
bakteerikantaan ja kykyymme käsitellä kuona-aineita. Stressihormoni kortisolin ja insuliinin yhteispeli
taas saa kehomme varastoimaan energiaa entistä tehokkaammin rasvana ja erityisesti keskivartalolle.
Kortisolin lisääntynyt eritys myös kasvattaa ruokahalua, mikä vaikeuttaa luontaista kykyämme säädellä
syömistä – tekee siis mieli syödä enemmän ja enemmän. Eikä tässä vielä kaikki. Ihmiselle on luontaista
etsiä mielihyvää ruoasta ja erityisesti makeasta. Stressi kuitenkin vähentää kykyämme kokea nautintoa.
Syyllisyyden aiheuttaman stressireaktion kourissa tarvitsemme siis todennäköisesti tavallista enemmän
sokeria kokeaksemme tyydytyksen, jota ruoasta etsimme. Myös näin ajaudumme syömään entistä
enemmän.
Ajatukset ja tunteet, joita meillä ruokaa (sokeria) kohtaan on, realisoituvat tällä tavoin hermoston
välityksellä tietynlaisina aineenvaihdunnan, syömisen säätelyn ja ruoansulatuksen muutoksina. Meistä ei
siis tule pelkästään sitä, mitä syömme, vaan yhtä merkittävästi myös sitä, miten suhtaudumme ruokaan ja
syömiseen.
Kaikkein surullisinta lienee se, että en ole nähnyt vielä kenenkään saavuttaneen mutkatonta, tasapainoista
suhdetta sokeriin tai ruokaan ylipäänsä huolen, syyllisyyden ja huonon omantunnon kautta tai hokemalla
”minun ei pitäisi syödä tätä”. Päinvastoin, tällaisten kielteisten tunteiden ja ajatusten ja siten
stressireaktion leimaama ruokasuhde on omiaan muokkaamaan toimintaamme tavoilla, jotka tekevät
hyvinvointia tukevien valintojen tekemisestä entistä vaikeampaan, jollei jopa mahdotonta. Stressaantunut
ihminen toimii lyhytjänteisesti ja reaktiivisesti hädästä ja epätoivosta käsin. Stressi kapeuttaa
ajatteluamme ja saa etsimään hätäratkaisuja ja pikavoittoja. Monelle se tarkoittaa turvautumista ja lohdun
hakemista mistäpä muultakaan kuin ruoasta, hyvin usein sokerista. Näin huolen, syyllisyyden ja huonon
omantunnon leimaamasta ruokasuhteesta tulee itseään ruokkiva ikävä kehä.
Kohti mutkattomampaa ruokasuhdetta
Hyvä uutinen on kuitenkin se, että mikäli pystymme syömään ruokamme (ja herkkumme!) hyvillä mielin
ja nautinnolla, tuemme parasympaattisen hermoston aktivoitumista. Tällöin ruonsulatuksemme hyrähtää
käyntiin täydellä teholla, suoliston bakteerikanta kiittää, aineenvaihdunta työskentelee tehokkaasti ja
nälkämme ja mielitekomme tyydyttyvät, kuten niiden pitääkin. Silloin myös kaikkein vetovoimaisimpiin
ruoka-aineisiin kuten sokeri on mahdollista löytää rento ja tasapainoinen suhde.
Millainen on sinun sisäinen tunnelmasi, kun käyt ruokapöytään? Millaisia ruokaa koskevia ajatuksia,
tunteita, uskomuksia ja odotuksia huomaat itselläsi olevan? Saavatko ne sinut huolen, syyllisyyden ja
huonon omantunnon valtaan? Huomaatko joskus syödessäsi ajattelevasi: ”Minun ei pitäisi syödä tätä”?
Näin ei tarvitse olla.
Käänny tarvittaessa sellaisen ammattilaisen puoleen, joka voi auttaa uusien näkökulmien löytämisessä ja
toimintatapojen luomisessa. Huoli, syyllisyys ja huono omatunto eivät kuulu hyvään ravitsemukseen. Sen
sijaan hyvinvointia tukeva, mutkaton ruokasuhde on jokaisen oikeus.
Kirjoittaja: Syömisen psykologiaan ja intuitiiviseen syömiseen erikoistunut dipl.ravintoterapeutti Hanna
Kuosmanen https://ruokarauha.fi/